Itse opin lukemaan neljän vanhana, ja olen siitä asti halunnut yrittää seurata kirjoissa aina mukana, joten energia meni pitkän aikaa mielikuvien luomisen sijasta siihen, että seurasin äidin sormen osoittamaa, kiitävää tekstiä. Myöhemmin, aloittaessani uran omatoimisena iltasatulukijana, luin paljon Kristiina Louhen kirjoittamia Aino-kirjoja. Nyt sitä googlettaessani nolostuin siitä, että ne kirjat ovat kategoriassa vauvakirjat. Kuitenkin pidin kirjoista paljon, sillä ne olivat yksinkertaisia ja mukavia, ja kertoivat samantyyppisestä huiskeisesta perheestä, joka itsellänikin on. Tahdoin, että kirjat loppuvat onnellisesti. Äiti myös usein kyseli, mikä kirjan opetus oli. Sen myötä aloin kirjallisuuden kautta muodostaa omaa moraalista maailmaani.En yleisesti ole ikinä ollut lukijatyyppiä, sillä minulle on vaikeaa tarttua kirjaan ja alkaa lukemaan. Kuuluin peruskoulun alaluokilla Pollux-hevoskerhoon kaksi vuotta, mutta siinä halusin olla vain siksi, että sain kaikkea kivaa rihkamaa oheistuotteena (kuten hirnuvan herätyskellon). Eräänä päivänä äiti kuitenkin tuhosi kaiken ilon sanomalla, että saan jatkaa kirjakerhossa sitten, kun olen lukenut kaikki sieltä saamani kirjat. Niitä oli noin viisikymmentä kappaletta. Se jäi sitten siihen.
Kirjoja olen enimmäkseen lukenut siis vain koulua varten. Peruskoulun ensimmäisellä luokalla luin 'pulpettikirjaa' silloin, kun muut lukivat aapista. Neljännestä luokasta eteenpäin meidän koulussa täytyi tehdä kirjallisuustehtäviä, joita varten täytyi aina lukea yksi kirja. Kirjoja luettiin vuodessa neljä kappaletta. Tässä vaiheessa ymmärsin jo, että takakannen lukeminen riittää, eikä kirjoja niin paljoa tullut luettua. Vasta lukiossa olen alkanut tunnollisesti lukemaan niitä kirjoja, jotka ovat olleet pakollisia. Näistäkin kerroista on poikkeuksia, mutta voin sanoa, että kirjallinen maailmani on avartunut paljon. Enimmäkseen olen lukenut jännitys- ja nuortenkirjallisuutta, eli dekkareita ja helppoa kirjallisuutta. En juurikaan pidä fantasiasta.
Tietokirjallisuuteen olen tutustunut tietenkin koulukirjoja käyttämällä, ja hankkiessani tietoa jotain koulutehtävää varten. Muuten en tietokirjallisuuttakaan lue.
Kirjallinen minäni on selkeästi enimmäkseen koulun kehittämä, mutta eihän tässä vaiheessa nuoren elämää ole juuri muuta lukutaitoisena kerinnytkään tekemään, kuin olla koulussa. Toivon, että joskus opettelen rakastamaan ja lukemaan kirjoja enemmän, sillä kuitenkin nautin hyvän kirjan lukemisesta. Jatkan itseni kehittämistä, samalla kun kirjallisuuskin kehittää itseään.
